Itsenäistyminen ja omaan kotiin muuttaminen on yleensä tärkeää PWS-nuorelle. Suurin osa PWS-henkilöistä muuttaa mielellään pois kotoaan ja usein esimerkiksi opiskelujen takia se on välttämätöntäkin. Osa henkilöistä saattaa asua lapsuudenkodissaan pitkäänkin, mutta viimeistään PWS-henkilön vanhempien ikääntyessä muutto tulee ajankohtaiseksi.  Vuosittain noin 3-4 aikuistunutta PWS-nuorta siirtyy erilaisten asumispalvelujen piiriin.

 

Kaikki PWS-henkilöt tarvitsevat tukea vähintään ruokailuun ja painonhallintaan liittyvissä asioissa, eikä täysin itsenäinen asuminen tästä syystä ole mahdollista. Riippuu kuitenkin henkilöstä, kuinka paljon tukea tarvitaan ja minkälainen asuminen on mahdollista. Toiset pärjäävät omassa tukiasunnossa, kun taas toiset tarvitsevat ympärivuorokautista ohjausta ja valvontaa. Käytännössä on havaittu, että erityisesti tukiasunnoissa asuvien ja itsenäisesti ulkona liikkuvien PWS-henkilöiden kohdalla painonhallinta on erittäin vaikeaa.

Koska suomessa on toistaiseksi vain kaksi PWS-asuntolaa, asuvat PWS-henkilöt tavallisesti paikoissa, joissa muilla asukkailla ei liity samankaltaisia ongelmia ruokailuun. Suurin haaste yhteisasumisessa onkin ruoka, sillä yhteisasuntolassa on vaikea estää pääsyä keittiöön tai kieltää ruoan hallussapitoa. Tämä saattaa johtaa ruoan varastamiseen ja aiheuttaa painonnousua, ristiriitatilanteita ja stressiä.

Hyvällä suunnittelulla ja oireyhtymää ymmärtämällä asuminen saadaan kuitenkin onnistumaan yleensä hyvin myös varsinaisten PWS-asuntoloiden ulkopuolella. Onnistuneen asumisen kulmakiviä ovat turvallinen ympäristö ja ammattitaitoinen ohjaava henkilökunta, jolla on riittävä PWS-tuntemus. Ruoka voidaan annostella ja ruokakaapit voidaan pitää paikassa, jota henkilökunta voi jatkuvasti valvoa. Viikoittaisilla punnituksilla pysytään selvillä siitä, saako henkilö jostakin ylimääräistä ruokaa.